Täiden huippukausi

Täitä on nyt useammilla lapsilla kuin koskaan ennen. Niiden 3 – 11-vuotiaiden lasten määrä, joilla on ollut täitä, on noussut viimeisten 8 vuoden aikana 30 prosentista 46:een. Siksi vanhempia ja kouluja kehotetaan taistelemaan täitä vastaan, kun lapset aloittavat laitoksissa ja koulussa kesäloman jälkeen, ja tutkimaan lapsensa täiden varalta.

Elokuu on täiden huippukautta. Monet vanhemmat uskovat nimittäin virheellisesti, että täit pitävät kesälomaa lasten tavoin eivätkä loman aikana tutki, onko lapsilla täitä. Siksi riski toisten tartuttamiseen on erityisen suuri, kun lapset kokoontuvat taas loman jälkeen.

Kampaaminen halvinta ja tehokkainta
Hiusten säännöllinen kampaaminen tiheällä kammalla on osoittautunut tehokkaimmaksi tavaksi ehkäistä täitä ja taistella niitä vastaan. Eräs Tanskan tuholaislaboratorion tekemä tutkimus on osoittanut, että täit ovat tulleet niin vastustuskykyisiksi tavanomaisille täiden torjunta-aineille, että ne eivät kuole niistä. Siksi tutkijat suosittelevat niiden sijaan hiusten kampaamista hyvällä täikammalla, jotta pienet tuholaiset saadaan esiin. Tämä menetelmä on tehokas, halpa ja aivan vaaraton.

Anna täille ”kampaus”
Jos täitä löytyy kammatessa, on heti tartuttava täikampaan. Ei kuitenkaan ole samantekevää, minkä kamman valitsee. Ratkaisevaa on, että käytettävä tiheä kampa voi poistaa täin lisäksi munat ja munankuoret ja että sen piikit eivät taivu, kun hiukset kulkevat sen läpi. Hyvä tehokas tiheä kampa, joka täyttää kaikki kolme vaatimusta, on Nitcomb-M2-täikampa. Se on farmaseuttien kehittämä ja kaksirivisenä kaksi kertaa yksirivisiä tehokkaampi. Ensimmäisessä rivin tasaväliset tiheät piikit ottavat kiinni suuret täit. Takarivissä on erityistiheät piikit, jotka poistavat pienet täit sekä munat ja munankuoret. Kampaan piikit ovat teräksiset, joten ne eivät taivu, kun hiukset kulkevat niiden läpi. Täit eivät siis voi lipsahtaa piikkien välistä, vaan jäävät kamman vangiksi. Lisäksi teräspiikeissä on pyöristetyt päät, jotta ne eivät tartu kiinni päänahkaan.

Nitcomb-M2-täikampa on saatavissa erilaisissa tyttöjen ja poikien väreissä. Sen hinta on 69,95 Tanskan kruunua, ja sen voi ostaa apteekista.

Nitcomb-M2-täikampa on kaksirivinen ja siten kaksi kertaa yksirivisiä tehokkaampi.

NitcombM2lusekamiforskelligefarvervNitcomb-M2_Lusekam-3

Näin kampaat:

1. Kastele hiukset vedellä ja levitä niihin hiusten hoitoainetta. Täit eivät voi liikkua kosteissa hiuksissa, joissa on hoitoainetta, eivätkä siksi ryömi sinne, josta olet juuri kammannut.

2. Selvitä tukka perusteellisesti tavallisella kammalla. Et voi kammata täitä pois, jos hiukset ovat takussa.

3. Kampaa koko tukka täikammalla vakaasti ja tasaisesti läpi täitä etsien. Toimi järjestelmällisesti (käytä halutessasi hiusklipsejä, jos tukka on paksu tai iso) ja aloita jokainen veto aivan päänahasta. Vedä kampa nyt yhtenä vetona hiusten läpi aivan suortuvan kärkeen. Jatka, kunnes et enää löydä enempää täitä. Kampaa, kunnes olet käynyt koko tukan läpi, ja ole erityisen huolellinen korvien takana ja pääntien reunassa. Muista myös olla erityisen tarkkana jakauksen kohdalla. Siirrä mahdollista jakausta kampauksen aikana.

4. Muista kääntää täikampa oikein. Pyöristettyjen kärkien on oltava käännettyinä alaspäin.

5. Puhdista kampa ennen jokaista vetoa kuivaamalla kamman piikit kostealla valkoisella talouspaperiarkilla.

6. Tutki huolellisesti sitä, minkä olet kammatessa löytänyt. Kun tiedät, mitä on tarkkailtava, on helpompi löytää täit.

7. Kirjoita ylös ja suunnittele. Jos löysit aikuisia täitä tänään, onko kammattava seuraavat 2 viikkoa? Vai löysitkö vain joitakin pieniä nymfejä, jotka ovat kehityksen keskivaiheilla? Vai oliko tämä ehkä tämän päivän viimeinen kampaus? Muista tehdä tarkistuskampaus kerran viikossa.

8. Huuhtele lopuksi hiustenhoitoaine pois hiuksista ja puhdista kampa perusteellisesti.

Tietoja täistä
Päätäi voi elää hiuksissa vain päänahan lähellä, jossa se imee verta ja jossa sillä on mukavan kosteaa ja lämmintä. Pienemmillä lapsilla (3 – 11-vuotiailla) on useimmiten täitä, mutta KAIKKI ihmiset, joiden hiukset ovat pitemmät kuin 0,5 cm, voivat saada täitä. Päätäi on n. 3 mm pitkä ja harmahtava. Se elää päänahassa ja kiinnittää munansa hiuksiin. Aikuiset täit voivat elää n. 3 viikkoa, ja sinä aikana naarastäi munii n. 5 – 8 munaa päivässä. Päätäi tarttuu suorassa kosketuksessa ja vaeltamalla päästä toiseen. Tytöt saavat niitä useammin kuin pojat, sillä heillä on pitempi tukka. Ei ole mitään merkitystä, onko tukka puhdas vai likainen. Täit, jotka elävät ihmisissä, eivät voi elää eläimissä.

Lisätietoja:
mail@pharmavest.dk
www.pharmavest.dk